illu-2.jpg
laura_kotis..jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saksanpaimenkoira on meille enemmän kuin harrastus, se on meille elämäntapa. Pyrimme antamaan jokaiselle koirallemme Saksanpaimenkoiran arvoisen elämän.

Jotain meistä... eli olemme pariskunta Länsi-Uudeltamaalta, harrastamme suojelua ja koiria on taloudessa vaihteleva määrä kahden kissan lisäksi. Kotimme sijaitsee maaseudulla Sammatissa; hyvien ulkoilumaastojen, jälkipeltojen, oman kentän, tarhojen ja kennelrakennuksen kera. 

Ismo on Spl-kasvattaja, suorittanut Kennelliiton kasvattajakurssin sekä allekirjoittanut kennelliiton kasvattajasitoumuksen, jonka myötä pyysimme tarkastuksen tiloihin/koirien hyvinvointiin heinäkuussa -08-. Tarkastuksessa ei todettu huomautettavaa miltään osin. 
Aiemmin Ismo kasvatti kennel Birkenlandin nimellä. Maaliskuussa 2009 FCI hyväksyi uudeksi viralliseksi nimeksi Haus Zimmermann.
Ismo on Saksanpaimenkoira liiton maalimies, pätevöity vuonna 1999 sekä toiminut liiton maalimiesoppilaiden kouluttaja kolmannella vuosikurssilla. Yhteensä oppilaiden koulutusvuosia kertyi liiton maalimies kouluttajana kahdeksan, lisäksi Ismo käy myös muualla kouluttamassa sopimuksen mukaan. Ismo hankki ensimmäisen saksanpaimenkoiransa vuonna 1993, jonka jälkeen talouteen on aina kuulunut useampi rodun edustaja.

Lauralla Rakkaus Saksanpaimenkoiraan syntyi 5 -vuotiaana hoitopaikassa, jossa olivat Saksanpaimenkoirat Cinda ja Dixi vartioimassa tiluksia. Siltä tieltä ei ollut takaisin paluuta. Lauralla ensimmäinen oma Saksanpaimen tuli vuonna 1995, sitä ennen oli kotona koko lapsuuden ja nuoruuden useampia koiria eri rotujen edustajia, metsästyskoirista paimeniin.

Ismon kasvatustyön ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2000.

Pienimuotoista kasvatustyötä siitä lähtien, viimeisin eli I-pentue näki päivänvalon 10.07.2014 
 
 
     Ismo Härkönen ja Laura rantala
  
    Bredantie 25, 09220 Sammatti
    Finland 
    Tel. +358 505 148 568
 
    E-mail: hzkennel@gmail.com
  
 
    www.hauszimmermann.net               

   

 
 
illu3.jpg
dsc_0028.jpg